Sivut

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Melkein vuosi

Enkö ole vuoden aikana saanut mitään aikaiseksi?
Ehkäpä en tai sitten joo, mutta yksittäisiksi postauksiksi näitä en vain tänne ole saanut. Sen sijaan voimaa iive! blogissa näitäkin on vilautettu, siinäpä ehkä syy...


Tänä vuonna on piirretty PALJON mandaloita, niin minä kuin tytär. Ylipäätänsä olen piirtänyt taas vuosien jälkeen...


Äidin luona tein hopeasta itselleni Lotus-riipuksen. Tämä on ollut kyllä tämän vuoden suosikkikoru!





Mandaloita tehtiin myös ulkona, rannalla, metsässä, pihalla...


 Ja rakennettiin monta aarrekarttaa <3


Olen ommellut myös, lähinnä housuja joissa ei juuri esittelemistä ole, tavallisia housuja vain.
Kaksi erikoisempaa paitaa sain tosin aikaiseksi.



Neuloin myös ihanan väripiristyksen syksyyn Lintuselle <3 Dropsin Cotton Light-langasta.


Eilen PrayForParis
Kynttilälyhty ulos yhteistyö Lintusen kanssa

iive

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kuristumisen pelko

Vietin aika monta työvuotta siten, että en juuri koruja siellä pitänyt. Kerta riitti kun dementoitunut mummeli yritti kuristaa minua avainkaulanauhaan. Niin siksi niissä on turvalukot. Ajatus korvakorujen korvasta repimisestä ei ollut myöskään kovin mukava. Niinpä vietin monta monituista vuotta lähes ilman koruja. Ja silloin harvoin kun niitä koruja pidin, tuli niiden olla mahdollisimman kevyitä. Raskaat korut painoivat niskaa ja aiheuttivat melkoisen päänsäryn.

Nyt kuitenkin työni on erilaista. Ensin jumppavaatteet työasuna jäivät vain siihen urheiluun (mihin ne on tarkoitettu) ja tilalle tuli edes vähän nätimpiä vaatteita. Seuraavaksi hankin korvakorut, hyvin yksinkertaiset ja kevyet. Eikä kukaan yrittänyt repiä niitä korvistani irti :D

Joululomalla Fimoilupäivää viettäessäni valmistui koru jos toinenkin. Tässä osa niistä. Muutama korvis on myös äiteen tekemiä :)








Raskaiden korujen sijasta olen harjoitellut kaulakorujen pitämistä keveällä versiolla. Kalevalakorun hopeaketjuun on kätevä pujotella päivän vaatetukseen sopivat helmet ja matchata sopivat korvakorut.
Ehkäpä jossain vaiheessa niska kestää raskaampiakin koruja, niitä kyllä minulla riittää :D

iive

tiistai 6. tammikuuta 2015

Siililapasen kaveri

Bongasin Puistolassa-blogista ihanan kettukaulaliinan. Yövuoroja varten valvoessa täytyi itsekin laittaa puikoille Lintuselle oma otus. Ja siinähän se valmistui noin parissa tunnissa.
Ohje siis MUUMURUN, lankana Drops Baby Alpaca Silk ja Cloud.



Ihana :)

iive

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pantteri se olla pitää

Joulua ennen ostin alennusmyynnistä sinisen takin kultaisilla vetoketjuilla. Eikä tällaiseen takkiin löytynyt kaapista yhtään sopivaa pipoa. Sellainen oli siis tehtävä.


Resorin tein kaksinkertaisena eli neuloin noin 20cm joustinneuletta ja sitten käänsin sen kaksinkerroin ja poimin silmukat aloitusreunasta mukaan (olikohan nyt tarpeeksi epäselvästi ilmaistu, mutta kun en oikein tiedä kuinka tämän edes selittäisin). Pantterikuvio löytyi Pinterestin avulla Tricksy Knitteristä. En kyllä tosiaankaan tiedä miksi tämän mallin nimi on Reindeer? Ei tuosta kyllä poroa saa millään?
Langat on Dropsin CottonMerinoa. Dropsin edustushan Jyväskylästä loppui täysin, joten RiikkaPiikasta piti käydä joululomalla lankoja hankkimassa.
Syyskuussa aloitin viljattoman ruokavalion, nyt jonkin verran olen käyttänyt gluteenittomia tuotteita. Allerginen/atooppinen iho alkoi parantua silmissä melkein heti viljojen poisjättämisen jälkeen ja käsityöinnostuksellehan tämä on vain hyvä asia, sillä villa ei enää kutita niin kuin ennen kun ihossa ei ole enää jatkuva tulehdus/allergiatila päällä! WHUHUU!




Lintusen pipon neuloin jo alkusyksystä, mutta on makoillut pakkaskelien puutteessa laatikossa. Tänään pakkasen paukkuessa oli hyvä testata tämä Dropsin Cloud-uutuuslangasta neulottu pipo. Lankaahan mainostetaan ettei se kutittaisi ja ainakin tässä taloudessa ei ole kutituksia tullut vaikka herkkähipiäistä porukkaa siis ollaan molemmat. Mallina iki-ihana ilmaismalli Capucine Ravelrysta.
Sen verran kevyttä tämä puhallettu lanka on että tässä mallissa pipo herkästi hyppää pois päästä ilman kypärämyssyä, joten nauhat lisätään ainakin ja kenties pieni vuorikin kun Lintunen inhoaa kypärämyssyjä.

iive

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lankaa ja betonia, kaksi valoa

Lankatähdestä sain vasta tänään kuvan vaikka se valmistui jo aikaa sitten. Betonivalo valmistui sen sijaan tänään ja toimii nyt kasvivalona.

Marraskuussa mies huokasi syvään kun kaivoin vanhan joulutähden esiin. Siitä syntyi idea hieman kevyempään joulutähteen ja tyytyväinen olen ollut. Tämä siis on tehty perinteisellä lanka+erikeeper/vesiliuos-systeemillä rautalankakehikon ympärille. Täytteenä vesi-ilmapalloja. Muutama kuva tähden teosta oli jo esillä aiemminkin, mutta laitan ne vielä tähänkin.





Betoni-valaisin valmistui tänään. Kovin on haastava kuvattava moinen murikka :) Kultakolmiot ovat dc-fixiä joten koristelun saa muutettua halutessaan. Sisällä valussa on kasvivalon heijastava metallinen "sisus"-varjostin. Mukavasti saa vaihdettua tämän paikkaa tarvitessaan eikä käy silmiin.
Itse valusta tuli sopivan raffi ja sellainen, että lamppua vaihtamalla saa kivan kohde/tunnelmavalaisimenkin tästä. Jospa tähän joskus saisi vaikkapa päivänvalokasvilampun, joka on valkoinen ei inhottavan violetti.

iive

torstai 18. joulukuuta 2014

snowflakes

En ole koskaan tiennyt että lumihiutaleitakin voi suunnitella, mutta nytpä tiedän.
Pinterest on täynnä lumihiutaleiden leikkaus ja taitteluohjeita.
Tällaiset tein itse, kaavapaperista nämä tehty ja lopuksi silitetty :)


Ja lapsi (5v) taiteili tällaisia niin että minä taittelin ja lyijykynällä piirsin kuviot ja hennostin tummensin POISleikattavat osat.


Aika hienoja eikö! Ja netistä opittua sekin, että kaavapaperi/silkkipaperi pysyy ikkunassa kun muutaman kerran tupsauttaa niihin sormella maitoa nurkkiin!

iive

maanantai 15. joulukuuta 2014

DIY concrete plant holders

Viimeaikojen askartelua valopallojen lisäksi :)
Ja yllättävän edullista sellaista. Vetonit S30 25kg maksoi k-raudassa alle 7euroa. Ja säkistä on kulunut ehkäpä noin 1/4 osa vasta (toiset valut jo menossa näiden kuvissa olleiden jälkeen). Pestasin saunan valupaikaksi, ettei joka paikka aivan sotkussa olisi :)



Ensimmäisenä kuivui tämä kuutio. Lasimaustepurkki ei lähtenytkään voitelusta huolimatta irti, joten purkki päätyi tällaiseen käyttöön. Takana olevassa maljakossa kasvaa suola ensimmäistä päivää.




Makuuhuoneeseen muutti rönsylilja uudessa purkissaan. Kuvausolosuhteet pimeimpänä kuukautena mahdottomat.
Betonityöt on kyllä aivan ihania, haaveilen betonisesta keittiöstä, mutta se jää toistaiseksi vuokrakeittiössä vielä haaveeksi.

iive

perjantai 21. marraskuuta 2014

Valopalloja

Paljon on tullut tehtyä, mutta vähän kuvattua. Ehkäpä siksi että tekemiset ovat olleet pääasiassa itselle ja itseään on hankala kuvata. Haluaisin sellaisia kauniita tunnelmallisia kuvia, en mitään tässä tämä nyt on räpsäisyjä. Tai sitten tilannekuvia kuten tässä :D





Makuuhuone on mennyt tässä viimeaikoina kovastikin uuteen kuosiin. Samalla Citymarketin tarjouksesta löytyi hirveän edulliseen hintaan led-valot. Ensin ajattelin valoja parvekkeelle ja siellä ne kävivätkin hetken olemassa, mutta sitten tuli visio näistä palloista. Nämä ilmeisesti muuttavat sinne paremmin nukuttavaan makuuhuoneeseen kunhan loputkin pallot ovat valmiita.

Joulutähtikin tuli kaivettua kaapista ja mies totesi taas huokaisten että joko taas... siitähän se idea sitten lähti... katsotaan kuinka käy, sillä tähti vielä kuivuu pöydällä ja odottelee jatkokäsittelyä.

iive

torstai 25. syyskuuta 2014

Monster

Kerrankin sain istahdettua edes hetkeksi nukenvaateompeluksen ääreen. Suunnitelmat olivat ensin kovin korkealentoisia kunnes Lintunen lyttäsi ne
-Äiti ei nyt mitään niin pöyheää (= ei prinsessamekkoa)

Ja näin toiveiden mukainen kotelomekko irtonaisella helmalla :D


Näille on hirveää ommella! Näitten keskivartalo on kuin S-kirjain!
Lintusellekin jotain edelleen hirveään housupulaan. Ja voi tätä illan loistelamppuvaloa...





Housut scubasta.

iive

torstai 18. syyskuuta 2014

Vain housut?

Paljon ei ole tullut ommeltua, housut ovat olleet to do listalla vaikka kuinka kauan ja viimein sain ommeltua kahdet ihan tavalliset housut.


Tavalliset housut scuba-kankaasta ja näitä housuja ommellessa koin kaksoisneulaonnen. Se uusi kaksoisneula nimittäin toimi ompelukoneessa ilman mitään säätämisiä. Sen kuin ompeli.


Collari-housut on kierrätetyt, serkkutytön vanhoista. Taskut ja merkit hyödynsin :) Nyt on tytsyllä omat kissahousut :)

Molemmat housut ovat jatkoa sarjalle, hei minähän osaan ommella!
iive