Sivut

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tunnustuksia ja kukkia

Ihanaa kun iiven ihmetyksetkin ovat saaneet tunnustuksia ja jopa pari kappaletta! Iso kiitos!

Jo useamman vuoden olen tätä blogia kirjoittanut, tosin aina se on ollut "kakkosasemassa" Voimaa-blogiin verrattuna. Ei niinkään sen vuoksi että käsillä tekeminen ei olisi niin tärkeää elämässäni kuin liikunta vaan siksi, ettei ihmetyksissä tullut sellaista vuorovaikutusta niin kuin Voimaa-blogissa.
Iloitsen nyt kuitenkin suunnattomasti myös tämän blogin kautta tulleesta vuorovaikutuksesta niin täällä kuin muiden taitavien käsillätekijöiden blogeissa ja tietenkin nukkeryhmän fb-sivuilla.

New blog love - tunnustuksen sain Vaapulalta ja Hapsulilta. 
Ja jos joltain muultakin niin kiitos siitäkin, oon näissä jo ihan sekaisin :O
Molempien blogeista voikin ihailla kaiken muun ihanan lisäksi myös nukkejuttuja :)



Tässä vielä tunnustuksen pelisäännöt:

- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin

Omat tunnustukseni jaan ehdottomasti

Kewa kokeilee
Prinsessaa pieni
Kotikolon oivallukset
Poni syö lankarahani
Kuperkeikkakoti (joko muutto ois ohi?)

ps.Tämmöinen amppeli tuli yksi päivä tehtyä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)