Sivut

torstai 8. elokuuta 2013

Rusetteja

Rusetit ovat esillä useassakin paikassa tänä syksynä, niin myös meillä :) ja suokaa anteeksi kuvasaldo on valtava!


Dropsin Parisista ja Cotton Viscosesta neuletakki syksyksi. Rusettien malli suoraan Hupsistarallaa blogista. Takin malli mukaili Dropsin Tempest-neuletakkiohjetta, lähinnä silmukkamäärien ja tekniikan suhteen. Yläosa on vedetty vaan omasta päästä neulomalla ja kaventamalla.


Lintusen toiveesta vain ylhäällä on nappi vaikka takki onkin ihan massun yli yltävä ja täysnapitusta tähän kyllä ajattelin. Toisaalta todella kiva näinkin.
 

Mustia legginsejä piristin myös rusettikuviolla. Näitä on kolme rusettia kummassakin lahkeessa.





Ihana tyttäreni, joka eilen täytti juuri 4-vuotta.
Niin iso ja taitava tyttö jo <3

Viimein sain myös neulemekon kuvattua päällä asti.



Tämä mekko siis Piclesin Plain tunicia mukaellen ja esitelty jo aiemmin, mutta nyt siis päälle asti päätyi sateisena päivänä.
Harmaat legginsit saivat väriä pumpulipuikon avulla tehdyistä Dottseista. Lintunen oli innoissaan kun pääsi osallistumaan kuviointiin :)

iive

4 kommenttia:

  1. Suloisia neuleita ja rusetti kruunaa pikkutytön vaatteen kuin vaatteen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentoineille :) Näistä tulee aina niin ihana mieli kun saa jakaa onnensa muiden kanssa.

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)