Sivut

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kurpitsalyhdyt


Jo hylätyltä palstalta löytyi rikkaruohojen seasta kaksi pienoista kurpitsaa.
Syysmyrskyn ulvoessa ikkunan takana taiteiltiin Valopäät ihmeteltäviksi :D


Kovin oli jännittävää hommaa kun koverrettiin ja kaivettiin. Sisältä löytyi siemeniä, jotka laitettiin kuivumaan ensi kesää varten.


Nenä!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Burgundit sydäntossut

Tarhatossut alkoivat olla jo aivan räjähtäneet, joten taas oli tossuntekohetki.


Tossut nahkaa ja samalla kaavalla kuin aiemminkin. Nahka äiteen bongaamasta ysärinahkatakista uusiokäyttönä. Aivan ihanan väristä ja niin pehmeää.

Neiti rakasti uusia tossujaan!

Linnean kirjastosta

Ylettömän suuri hitti ovat Barbapapat, nuo aatteellisuuden aateliset.

Itsekin olen näitä lapsena rakastanut, mutta täytyy myöntää että hieman hätkähdin kun ensimmäistä kertaa näitä luin aikuisena, sillä en yhtään muistanut kuinka aatteellisia ja opettavaisia kirjoja nämä ovat. Se mitä lapset näistä ymmärtävät on toinen juttu, mutta kaipa tuo sanoma jää alitajuntaan piiloon. Jotain aivan hillittömän koukuttavaa näissä palleroissa kuitenkin on. Harmi, että Barbapapoista tehdyt animaatiot ovat järkyttävän huonoja, varsinkin suomenkieliseltä ääninäyttelyltään. Voisi melkein verrata Flipper & Lopakaan.


Nämähän ovat ihan peruskauraa teemoina lasten kirjoissa (niiden perinteisten lisäksi siis)?
Saasteet/ilmastonmuutos
Metsästys
Rasismi
Ekologisuus
Teollistuminen

Hyvällä asialla kuitenkin :D

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Linnean Kirjastosta

Kun muut esittelevät lastensa vaatekaappeja, voisin minä esitellä mitä meillä luetaan.
Käsitöiden lisäksi lukeminen on intohimoni ja kotona puuhailua mietittäessä ne kilpailevat keskenään. Omasta hyllystä löytyy paljon kirjoja, lapsen hylly on vielä kovin pienenlainen. Toki, ei sitä ikääkään nyt aivan kamalasti ole; 2-vuotta. Kirjastoa hyödynnämme myös valtavasti. Sieltä ensin bongataan ja testataan. Hyväksi havaitut hankitaan omaan hyllyyn.


Lerryn Korda oli aivan uusi tuttavuus. Kirjojen kansien kuvitus (ja sittemmin koko kirjojen kuvitus) sekä kirjojen muoto ja materiaali houkuttelivat lainaamaan. Nämä kirjat päätyvät myös omaan kirjahyllyyn, luultavasti vieläpä koko sarja!


Mahtavan kuvituksen lisäksi myös kerronta puhuttelee. Sitä on aikuisen helppo lukea ja lapsen helppo ymmärtää. Meillä ainakin on kovasti näihin kahteen kirjaan samaistuttu kesälomareissun sekä marjanpoiminnan myötä. Lähdetään seikkailulle Metsään!


Kaikki sivut eivät suinkaan ole täynnä kuvitusta, vaan kirjoissa tasapainottelevat yksinkertaisemmat ja väririkkaammat aukeamat. Dialogi on aivan vallan hellyttävää!


Lerryn Korda on Lontoossa asuva kuvittaja ja kahden lapsen äiti. Hän on opiskellut elokuva-alaa New Yorkissa ja kuvittamista Lontoossa Kingston Universityssä. Suomessa Kordaa on kustantanut Tammi.

Suomennettuja teoksia:
Hurjan paljon lunta. Pikku Lennin leikkihetki 1 (2011)
Raketilla kuuhun. Pikku Lennin leikkihetki 2 (2011)
Kesälomalla. Pikku Lennin leikkihetki 3 (2011)
Rohkeat retkeilijät. Pikku Lennin leikkihetki 4 (2011) 


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pienen tytön pienet tossut

Jotkut hurahtaa helmiin, jotkut pipoihin. Toiset vääntää paitoja, applikaatioita, haalareita ja hamosia. Mie voisin sit tehdä näitä tossuja!

Nahan kanssa en päässyt niin sinuiksi, mutta nyt testissä kankaasta tehdyt mokkanahkapohjaiset kesätossut Neidille hoitoon. Nahkaisethan pysyvät tietenkin paremmin puhtaana, mutta niin kivaa näitä on ommella, että voisipa sitä useammatkin tehdä. Olisi sitten sitä pesuvaraakin. Pinnoitekäsittelynhän näihin voi myös laittaa :)


Malli on sama kuin aiemmissa nahkatossuissa. Seuraaviin tossuihin voisikin sitten tehdä kivat applikaatiot tuohon kärkeen.


Saksasta tilatut näytenauhapalaset löysivät paikkansa :)


Ja jos nämä vain toimii kankaisena niin onneksi näyttää nykyään noita pieniä ihmisiä lähipiirissä olevan, että passaa sitten tossuja ommella hurutella <3
Voihan näitä nahastakin tehdä, meinaa olla vain kortilla kauniin ohkaisen aidon nahan löytäminen. Se kun saisi vieläpä olla kierrätystavaraa, ei uutta.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kassi ja hepo

Neitokaisen ystävälle lähti 2v synttärilahjaksi pikkuinen kassi


Toisella puolella päärynäpuu, toisella omenapuu.
Tämä kangas on kyllä ihan suurin suosikkini ja nyt meni viimeiset palaset.


Lahjakassin sisälle päätyi heponen
ja samanlainen virkattu kruunu kuin alla olevassa kuvassa mun päässä. 
(Kruunu on Äiteen tekemä)


torstai 28. huhtikuuta 2011

Taulu on vihdoin valmis!

Tää nyt ei ole varsinaisesti mun oma tuotos, mutta esittelempä kuitenkin ;D


Äitee on kerännyt mulle Arabian Flora&Fauna taidelautassarjaa aina syntymäpäivälahjaksi ja nyt on kokoelma vihdoin valmis! Omaa tuotosta on tuo turkoosi tausta, sillä säälin vuokranantajaa ja tein lautasille oman "pohjan" niin ei tarvitse jokaiselle lautaselle reikää seinään porata!

Tausta on paksuhkoa vaneria, jonka päälle on pingotettu turkoosi kangas. Välissä on ohut "vanukangas" niin ei lautaset kolise.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Rästihommia

Flunssan estettyä mun kuntoilut (mutta ei kuitenkaan petiin asti kaatanut) niin saipa jotain aikaiseksi käsityörintamallakin.

Neidin nukenrattaat on odottaneet entrausta jo useamman kuukauden... Näin säälittävällä tavalla on sitten kissaa ja leluja kuljeteltu...

 No nyt kuitenkin kelpaa kissan köllötellä kärryissä :)


Iät ja ajat sitten olin jättänyt pari vanhaa sohvatyynyä talteen. Nää on jotain reilu 50cmx50cm eli aikas isokokoisia.


Ne saivat uuden päällystyksen Ikean Anno kankaalla.


Hieman kuvan kohdistukset meni toisin kuin olin ajatellut, mutta ei ollut valinnan varaa. Kangasta oli Ikeassa nimittäin juuri tämä pätkä ja se riitti just ja just näihin tyynyihin. Mutta hyvä näinkin. Nyt kelpaa tyynyjä katsella eikä tarvitse niitä koko ajan kauhistella.

Neitikin on päässyt tekemään kaikenlaista kevään mittaan <3 Ihana kun toinen osaa jo ihan täysillä taiteilla :)

Sormiväreillä maalattiin sitten vähän muutakin kuin paperia...

Ensimmäistä kertaa vesivärien kimpussa!

Ensimmäinen muovailuvaha-teos = auto :)
 Muovailuvaha oli varsinkin hitti. 45min jaksoi keskittyä ihan täysin muovailemiseen ja sitten tuli iltapala-aika.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kakkua ja kortteja

Äiteen syntymäpäivä on mitä parhain syy vähän herkutella. Syntymäpäiville tein tällä kertaa ihan yksinkertaisen kakun (oon vieläkin vähän kipee), mutta yksinkertaisuuskin on joskus todella hyvää ja kaunista :)


Sisällä oli vadelma-suklaamoussea. Piti olla yhdessä välissä vadelmamoussea, mutta siitä tuli liian löysää ja toisessa välissä suklaamoussea, mutta se oli taas tosi jähmeää. Joten yhdistin ne niin tuli täydellistä :)
Päälle sulatin Fazerin leivontasuklaata + 1dl kuohukermaa + 50g margariinia vesihauteessa kattilassa. Hyvä päällyste tuli, mutta hieman enemmän olisi voinut siloitella. Oletin, että suklaa olisi itsekseen tasautunut hieman enempi. "Pursotukset" Flora Vispi 20%
Koristeeksi aidot ruusut <3 , jotka kelluu nyt vesimaljassa kun kakku on jo syöty.

Kortiksi väsäsin tämmöisen


<3 Hyvää syntymäpäivää Äiti <3

torstai 10. maaliskuuta 2011

"Garland-valaisin"


Näin Garland-valaisimen ensimmäistä kertaa jo kauan kauan sitten, varmaankin jossain Äiteen sisustuslehdessä ja rakastuin <3 Mutta se hinta! No tottakai design maksaa, mutta silti mulla ei tuskin ole varaa mihinkään designiin vielä vuosikausiin.

Mutta mikä siis on oikeasti Garland-valaisin?
Hollantilaisen muotoilijan Tord Boontjen 2003 suunnittelema, jo klassikkoksi muodostunut, Garland valaisin. Garland muodostuu 1,6 metriä pitkästä metalliköynnöksestä, joka kierretään lampun ympärille. Valaisimesta voi tehdä mieleisensä, muodostamalla sen yhdestä, kahdesta tai jopa kolmesta köynnöksestä ja osan köynnöksestä voi jättää vapaasti roikkumaan. Garlandin köynnöstä voi toki käyttää myös ilman lamppua mm. pöytä- tai seinäkoristeena. (Designboulevard)
Kuva täältä.

Siirsin siis haaveet tästä ihanaisesta jonnekin hamaan tulevaisuuteen kunnes eräänä päivänä Vaukkareissa lastenhuoneiden sisustusketjussa törmäsin kaljatölkki-valaisimeen. Kuinka kaljatölkit ja Garland voisi mitenkään sopia yhteen?
Ihanainen Vaukkarilainen paljasti löytäneensä idean Parolan Asemalta (kannattaa kurkata muutakin, vink, vink). Postauksen luettuani kävi tieni välittömästi meidän pullojen keräyskassille ja löytyihän sieltä muutama energiajuomatölkki, meillä kun ei kaljaa juoda :P joten eikun saksimaan. Aikalailla sainkin tehtyä tuota valmiiksi, mutta sitten koko projekti hautautui laatikkoon kunnes pari päivää sitten päätin, että nyt on aika kaivaa se esiin ja tehdä loppuun!

Saksimisen uhri
(ja hei ei kannata käyttää niitä parhaimpii saksii ;) )
Aihio
Palaset
Lehdet. Näihin paukuttelin reijät naulalla ja vasaralla.
Kasa valmiita oksia.
Muutaman perhosen ja kukkasen leikkelin myös!

 
Ensimmäinen maalikerros kuivumassa.
Maalina käytin ihan spray-maalia ja no, en ole oikein hyvä sen kanssa :( Sain tuhottua yhden purkillisen maalia ja siltikään ei tulos ole sellainen kuin pitäisi. Siveltimellä sitten vetelin loppuihin lehtiin viimeisen maalikerroksen. Maalausurakkaa luultavasti vaikeutti se, että käytin rautalankana korulankaa ja sehän on todella ohutta, joten lehdet heiluivat maalisuihkun voimasta minne sattuu. Seuraavalla kerralla käytän jotain muuta tekniikkaa tai lankaa tai keksin jonkun virityksen. Toisaalta seuraavan valaisimen väri olisi musta, joten maalaaminenkin on luultavasti huomattavasti helpompaa :) 
Toinen huomionarvoinen seikka oli se, että kun piirtelin alumiiniin noita perhosia ja kukkasia niin käytin kynänä kalvotussia, NOT a good idea! Tuota tussia ei nimittäin saa millään peittoon maalaamalla. Aina se sieltä tulee esiin ;( joten kannattaa joko leikata niin ettei tussia jää enää valmiiseen osaan tai sitten poistaa tussi ennen maalausta esim. tinnerillä (kai se sillä lähtee?).

Ja nyt se on kuitenkin valmis ja katossa ja olen taas onnellinen :)


Perhonen liitää

 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Skräppäystä

Tai tuunausta tai jotain?

Oon tässä jo pidemmän aikaa sisustanut PikkuNeidin huonetta uuteen uskoon ja loppusuora häämöttää!
Tänään valmistin muutaman kappaleen kehystettyjä valokuvia seinälle.
Myös itse kehykset on itsetehtyjä. Muistoja kesästä, jonka olin töissä Taidekeskus Väinölässä.

Useampi taulu tuli sinä kesänä kehystettyä, myös itselle. Nämä kehykset tein valokuville eli ovat vaihtokehyksiä niin voi sitten kuvia vaihdella kun haluaa.

Tuo kesä oli kyllä yksi ihanimpia kesiä mun elämässä tai sanotaanko opettavaisimpia. Yhä edelleen kun käyn tuolla niin mun sisälle tulee sellainen rauha mitä mä en missään muualla ole kohdannut. Se varmaan johtuu tuosta rakennuksesta ja tietenkin ihanasta omistajasta Timosta, joka tekee ihan mieletöntä työtä niin tuolla Väinölässä kuin muualla. Siinä on ihminen, joka on opettanut mulle elämässä ehkä eniten (jos ei äiteetä lasketa) vain olemalla läsnä.

Taulujen valokuvaaminen olikin hankalaa, enkä vieläkään ole tyytyväinen kuviin, mutta parempia ei saa näillä vehkeillä ja tiloilla :(

 



Itse tauluihin olen tosi, tosi, tosi tyytyväinen ja tykkään niistä kovasti <3 On kiva kun PikkuNeidin huone alkaa tosiaan valmistua ja siellä on nättiä ja mukava olla. Pitää sitten valmiista huoneesta tehdä erillinen postaus :)
Tuo papereiden kanssa väkräys on kyllä ihanaa. Vaatii vaan kamalasti aikaa, tilaa ja rauhaa. Sitä ei voi tehdä "vasemmalla" kädellä. Muutama skräppäysalbumi onkin kesken. Milloinkohan ne saisi valmiiksi?

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Jotain joskus itsellekin ;D

Tää on kyllä jo esittelyssä mun Voimaa Hoitsulle-blogissa, mutta pitää tää nyt saada tännekin kun oon niin happy :)



Pitkän aikaa oon jo miettinyt treenikassin hankkimista kun ei kotoa oikein ole löytynyt vanhoista sopivaa eikä myöskään kaupasta sopivan hintaista. Kaikki kassit mitä kaupasta katselin niin olivat liian kalliita mulle ja ne jotka olis ollu sopivan hintaisia niin oli sitten jollain muulla lailla "viallisia". Niinpä sitten päätin ommella sellaisen sopivan!
Kankaana käytin jo vuosikausia kaapissa lojunutta rokkikangasta. Tästä piti tulla mulle sellainen vekkihame (silloin kun ne oli muotia eli todellakin joskus vuonna miekka ja kirves), mutta kukaan ei sellaista mulle suostunut ompelemaan. Tätä kangasta oli kyllä tosi vaikea ommella kun se venyi ja vanui joka suuntaan, mutta aisoihin sain.


Vuorikankaana käytin vanhaa verhokangasta kun se on sellaista tosi jäykkää niin tuo vähän ryhtiä tuohon kassiin ja oli sellaista neutraalin väristä. Pohjaan, sivutaskuihin ja hihnaan meni myöskin kaapissa lojunutta mustaa tekonahkaa. Metalliosat, vetoketju ja sen vetimet on kierrätetty vanhoista kasseista. Itse ompelutyö meni taas inspiroimalla, tosin hieman jopa mittanauhaa ja merkkauskynää käytin (poikkeuksellista).

Bling, Bling!

Eihän tää nyt ole mun "normi" retroilua, mutta eikös punttikselle pidä olla asennekassi vai mitä? Olis jotenkin outoa tunkea salikamoja johonkin kukkakassiin ;D (vaikka on sitäkin kyllä joskus tehty....) Tästä tuli ehkä ihan minihimppusen verran liian iso, mutta mahtuupahan tarvittaessa myös vaihtovaatteet/saunakamatkin mukaan jos on tarvis. Tai voi vaikka pakata uimahallikamat tähän tai jotain ;D

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Minimoit-pipo!

Yhtenä päivänä arvoisa Pikkuneiti pääsi tonkimaan mun kangaskaappia (miten nyt olikaan ovi jäänyt auki...) ja löysi sieltä jämä-palan "ihanaa" valkoista tekoturkista. Tuli sitten innoissaan mokomaakin karvareuhkaa esittelemään ja passaili sitä kaulaan ja päähän. Ulkona nyt oli se totutut yli -25 astetta pakkasta niin tuli äidille visio vähän hassutella ja niin syntyi Minimoit-pipo. (Tästä vaan nyt tulee mieleen leffa Arthur&Minimoit.)

Selvä Minimoit!
Kuva täältä
Pipon malli on about sama kuin edellisissäkin hatuissa eli vapaalla kädellä saksittu ja ommeltu. Vuorikankaana käytin samaa tähtitrikoota kuin ruskeassa fleece-hatussa kun sitä oli vielä palanen jäljellä.


Mikähän näissä hattujen tekemisessä onkaan niin kivaa. Pienen Hattutehtaan Laura osaisi varmaan tähän vastata kun hän on tästä hattujen tekemisestä tehnyt itselleen ihan ammatin :D (ja ei Laura, en rupee kilpailee sun kaa ;D )


Ompelin tähänkin hattuun tuommoisen pienen heijastimen kun mies kaipaili jotain "etu-tunnistetta" että osaisi laittaa hatun oikein päin. Hieman jäi pohdituttamaan, että pitäisko vielä toinenkin sydän tuohon passailla... pistetään mietintämyssyyn ;D

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Huopaset

Yhtä aikaa täydellisten lapasten kanssa valmistuivat Huopaset.
Nää oli vaan pakko saada tehdä vaikka arvelinkin lopputuloksesta tulevan mitä epämääräisimmän!
Mutta onnistuivatpahan ne :) Täksi kevät-talveksi nää on kyllä vielä liian isot, mutta ensi syksynä/talvena varmaan jo ihan passelit.

Ohjeena oli Pirkka-lehden vanha ohje ja inspiraation näiden tekemiseen sain Keppihepalta, jonka omat ihanat tumput löydät täältä: Klik! ja Klik!



Hmm.. työtovereilla oli mielenkiintoiset ilmeet kun kerroin näiden lapasten tulevan lapselle. Myös miehen ilmeet oli hyvin epäuskoiset :) Vieressä oleva viivain on 30cm pitkä!


Tumput ensimmäisen koneessakäynnin (40astetta) jälkeen. Jostain ihmeestä niihin oli tarttunut oranssia "nukkaa", mikä piti sitten nyppiä pois. Koko näissä oli "pienen naisen" käden kokoinen, joten eikun takaisin koneeseen ja uudelleen sama ohjelma.


Valmiina tumput on oikein kivan näköiset ja yllätyksekseni aika pehmoiset. Kirjailin langalla pienet kukat kämmenten päälle. Syksyllä pitää vielä kokeilla, josko ompelisi näihin vielä resorin (siis ihan kankaasta), mikä pitäisi sit tumppuja paremmin paikoillaan.
Harjasin pintaa vielä hiusharjalla niin siitä tuli oikein pörröinen ja pehmoinen <3



Kukka! sanoo pikkuneiti :)