Neidin hoitoreppu sanoi sopimuksensa irti, hajosi tällä kertaa korjaamattomaksi.
Sattumalta löytyi ale:sta ihan kiva reppu kukkien ja perhosten kera. Ja mitä tärkeintä niin kokoa sekä taskuja on tarpeeksi päivittäisten hoitokamppeiden raijaamiseksi edes takaisin.
Kun vaatteet oli kauniisti aseteltu omiin taskuihinsa tuli mieleen ongelma. Nimittäin ne hoitajat, jotka eivät tosiaankaan varmaankaan halua tonkia kymmentä taskua etsien jotain tiettyä asiaa.
Melkein jo tartuin tylysti tussiin, mutta en raaskinut kaunista reppua sotkea. Seuraavaksi mietin Brotherin kirjoitinta, ainii nauha loppu ja ei tuo repun kangas varmaankaan silitysraudasta kauheasti pitäisi. Paperia ja kontaktimuovia? Tai laminointi? Ääh... liian terävää eikä kestä kuitenkaan.
Kunnes mieleen tulivat ne muutamat kutistemuovi-arkit, jotka Äitee oli sujauttanut mulle matkaan. Nyt jos ei koskaan oli tämän paikka!
Sydän oli ensimmäinen uhri. Aavistustakaan ei ollut mitä tästä tulee. Pika-googlaus, ääh... kuumailmapuhallin, ei mulle. Päässä kuitenkin kuiskutti Äiteen sanomana, että uuniin vaan. Uusi googlaus ja 175 astetta 3min.
Uunissa näyteltiin kiehtova näytelmä, hei tämähän on kivaa!
Seuraavaksi pääsi käsittelyyn ehkäpä tylsääkin tylsempi Hello Kitty, mutta... no onhan se söpöläinen ja helppo ja neiti siitä tykkää.
Kolmanneksi uhriksi pääsi toinen suur-suosikki Barbapupu.
Näistäpä minäkin lapsena tykkäsin, joten miksi ei?
En malttaisi odottaa aamua, että neiti nämä näkee
♥
