Sivut

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Nukkekodin sänky

Yhteistuumin päätimme Lintusen kanssa, että koska violettia maalia sattuu meillä olemaan niin osa huonekaluista tulee violeteiksi, kuten sänky.


Sininen sänky oli yksi mieluisimmista huonekaluista. Puinen ja simppelin mallinen ja mitä tärkeintä, kestää leikkimistä.


Tumma violetti tuli sängyn väriksi, turkoosi marimekon kangasnäytepalanen patjaksi ja trikoo-tilkku peitoksi. Kyllä nyt kelpaa köllötellä ja leikkiä :)

iive

torstai 14. kesäkuuta 2012

Tilaus Spoonflowerilta

Äitee tilasi kankaita Spoonflowerilta ja tein kimppatilaukseen itselleni kaksi kangaspalaa.
Silitin ja esipesin 40 asteessa. Haalistuivat :(
Toinen kangas kesti pesua mielestäni paremmin, mutta tämä TSI ompele tee-astiasto kangas haalistui kyllä harmittavan paljon. Ei olisi pitänyt pestä, varsinkin kun haalistumisen mahdollisuudesta tiesin.

No muutamat osat silti tuli ommeltua kokeeksi, ihan hauska juttu, vaikka ei nyt ihan pikkutarkkaa ompelua viitsinytkään haalistuneeseen kankaaseen tehdä. Lintusta ei tosin mokoma näyttänyt vaivaavan.




Värit olivat ennen pesua siis todella kirkkaat!

iive

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nukkekodin kalusteet kirppikseltä

Nukkekoti-projekti on ollut täysin jäissä, sillä en ole löytänyt siihen sopivia kalusteita, sopivaan hintaan. Kirppareilta olen etsinyt koko kevään, tuloksetta.
Mutta tänään oli ilmeisesti jotenkin spesiaalipäivä, sillä Leppäkerttu-dominon lisäksi löysin NELJÄ pussillista nukkekodin kalusteita eri pöydistä. Osa kalusteista on itse tehtyjä, osa tehdasvalmisteisia. Osa on muovia, osa puuta. Osa hyväkuntoisia, osa roskiskamaa (en itse ikinä kehtaisi tuollaisia edes laittaa myyntiin).

Silti kympin hintaan tuli iiisoo kasa käyttökelpoisia huonekaluja ja mikä tärkeintä, ne kestävät leikkimistä.

Tuo yhdessä kuvassa näkyvä Farmoksen desinfiointiaine on muuten kirppis-löytöjen tekijälle verraton tuote. Sillä pyyhkii pöpöt pois käden käänteessä ja todellakin tehokkaasti.
Easydes on mikrobisidisesti tehokas, käyttövalmis ja nopeavaikutteinen
pintadesinfektioaine, jolla on hyvät pesevät ominaisuudet. Easydes sopii
kaikille alkoholeja sietäville materiaaleille: kosketuspinnoille, laitteille
(myös puhelinten ja tietokoneiden näppäimistöt) ja välineille.
Easydes on etanolipohjainen desinfektioaineseos, joka sisältää peseviä aineosia.
Mikrobisidisesti laajatehoinen ja nopeavaikutteinen Easydes tuhoaa tehokkaasti bakteerit, virukset ja sienet. Desinfektioteho ja hyvä puhdistustulos saavutetaan vaivatta myös näkyvästi likaantuneilla pinnoilla. Easydes poistaa hyvin lian ja rasvan. Suihkepullo on helppo ja nopea käytössä – suihkuta ja pyyhi. Tuotteen mikrobisidinen teho on tutkittu: HY KTTL prEN13713 bakterisidinen teho, EN 1650 fungisidinen
teho sekä virusidisen tehon testit. Tuotteen teho on testattu myös MRSA -kantaa vastaan. (Lähde: kiiltoclean.fi)
Eli ei mikään joka marketin tuote vaan ammattilaistavaraa. Se näkyi myös hinnassa, mutta on ehdottomasti hintansa väärti.

Lisää huonekalukuvia tulee kunhan saamme Lintusen kanssa päätettyä mitäs näille tehdään ja millä väreillä sisustetaan :) Hänelläkin kun on jo 2½ vuotiaana kovin vahvat mielipiteet ja hyvä niin. Hänellehän nämä tulevat eivätkä minulle.

iive

Leppis

Taannoin haikailin lapsuuden Leppäkerttu-dominon perään. Silloin aivan sattumalta löysin kuvan tästä pelistä ja muistin niiden korttien tunnun sormissa, jännityksen pilkkuja laskiessa, lapsuuden. Aina yhtä varma tietolähde 70-luvulta, päivää! kertoi minulle nimen, valmistajan ja valmistusvuoden. Jatkoin haaveilua.

Tänään lähdin kirpputorille, aivan yllättäen, suunnittelematta ja mitä löysinkään!


Pelissä kuuluisi olla 28 leppäkerttukorttia. Tämä sisälsi 25. Onneksi se ei dominossa ole siitä niin kiinni. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan tätä Lintusen kanssa!


Hmm.. alkuperäinen hinta markkoina oli 11.90mk. Maksoin tuplat, mutta joskus nostalgiasta varmaan pitää maksaa extraa...

iive

torstai 7. kesäkuuta 2012

Old school

Sukulaisten aarrearkuista löytyi lisää ihanuuksia.
Ei tätä voinut jättää broidin huomaan (joka ei edes oikeasti tajua mikä c-kasetti oikein on).


Vehkeeseen löytyy alkuperäiset käyttöohjeet, pussit, kuulokkeet ja verkkopiuhakin :OMitä tällä sitten oikeasti tekee niin onkin toinen juttu, mutta aarteeksi halusin silti säilyttää. Kuinkahan monta tämmöistä vehettä tulikaan aikanaan käytettyä aivan loppuun... eivät tainneet kylläkään olla ihan "aitoja".
Walkman is a Sony brand tradename originally used for portable audio cassette players, and now used to market Sony's portable audio and video players as well as a line of former Sony Ericsson mobile phones. The original Walkman introduced a change in music listening habits by allowing people to carry music with them and listen to music through lightweight headphones.
The prototype was built in 1978 by audio-division engineer Nobutoshi Kihara for Sony co-chairman Akio Morita, who wanted to be able to listen to operas during his frequent trans-Pacific plane trips.[1] The original Walkman was marketed in 1979 as the Walkman in Japan, the Soundabout in many other countries including the US, Freestyle in Sweden and the Stowaway in the UK.[2] Advertising, despite all the foreign languages, still attracted thousands of buyers in the US specifically.[3] Morita hated the name "Walkman" and asked that it be changed, but relented after being told by junior executives that a promotion campaign had already begun using the brand name and that it would be too expensive to change.  (Lähde: wikipedia)

Lisäksi löytyi kannettava cd-soitin kaikkine tykötarpeineen. Ainoa mihin sitä oikeastaan tarvitsee on äänikirjojen kuuntelu, sillä niitä ei voi lainata kirjastosta mp3:sena tai saatika ostaa sellaisena, niitä ei myöskään löydy Spotifysta. No nyt on soittovehje, joten pääsen taas äänikirjojen ja kuunnelmien pariin pitkästä aikaa.

iive

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Palaset

Tädin hoivista lähti meille kasa aarteita!


Laatikosto on Risto-Matti Ratian suunnittelemaa Palaset sarjaa, jota valmistetaan itseasiassa vieläkin, tosin pöydälle mahtuvina versioina. Tämä lipasto on suoraan 70-luvulta, tosin on näköjään jossain vaiheessa saanut maalia niskaansa.
70-luvulta päivää! olikin koonnut kattavan esittelyn sarjasta. Tätä haluaisin kyllä lisääkin, viis siitä, että se on Ratian.


Punainen lamppu on mummin peruja. Valaisimessa on punainen metalliosa ja valkoinen lasinen keskiö. Mielettömän ihana! Saa nähdä mistä koti löytyy, meiltä nyt ainakin.
Punainen peili on tädin lapsuudesta, joko 70 tai 80-luvulta. Olisi sopinut kyllä täydellisesti eteiseen valokuvakollaasin kanssa... no kyllä tämäkin paikkansa vielä löytää.


Hento roosa aarrearkku oli lukossa, hetken, mies murtautui sinne sekunnissa... hmm... epäilyttävää! No kummoisia aarteita ei pitänyt sisällään, mutta kaunis on ulkoa, vaikkakin hempeä. Arkun alkuperä on kyllä arvauksien peitossa.


Ja ihanat Brion työntökärrit lähtivät matkaan myös. Taaperokärryt olinkin myynyt eteenpäin, mutta näitä ei myydä minnekään!

iive