Sivut

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Puuhapääsiäinen


Pääsiäistä ei meillä tavallaan juhlita pääsiäisenä, mutta monesti meidän suku enemmän tai vähemmän tapaa toisiaan.




 Relaks!
 



Neljä sukupolvea väkrää.


Missäs se pääsiäis-päivällinen syötäis?


Aurinko <3


Lintusen Fimot


Keski-tyttöjen ihanat kutistemuovista.
 

Olisikohan tässä jotain tuttua?
Tällä minä leikin lapsena 80-luvulla!


Polly Pocket penaali(?) piti saada aivan välttämättä. Säästin siihen vuonna 1991 kaikki pennoseni eli 99 markkaa. Nuket eivät ole Polly Pocketteja vaan jotain muuta, mutta mitä?


Pooneja monelta vuosikymmeneltä.
 

Savonmaan lahja kirjahullulle eli Kirja Pörssi oli auki pääsiäislauantaina...
 

Eihän tätä voinut olla ostamatta!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

HBD!

Takana erittäin pitkä ihana Perjantai ja edessä aikuinen tulevaisuus ;D

Onnea mulle :)

Ja onnea Mammalle myös kun tuotiin kylään tullessa synttärilahjat mitä ei lähetetty aiemmin postissa.




Hassuttelu TSI-lahja siis. Lintusen kanssa painettiin kangasta ja toiselle puolelle Marimekon-tilkkuja. Kaava Ottobren. Ihan hauskoja tehdä ja varmaan täytyy Lintuselle tehdä omat kirjaimet.

Mamman luota muutama <3 foto




 Ihania miniatyyreja ja vanhoi juttui! Saan ne kuulemma kotiin :)




 Böördejä eurolla kirpparilta!





 Isoisoisän valmistama kello.

iive the aikuinen Muitsu
at last

torstai 5. huhtikuuta 2012

Minä ja maali

Ei pitäisi ostaa sitä maalia... nyt on maalattu 3 keittiön tuolia, yksi jakkara, yksi nukkekoti, 2 lasten tuolia, yksi työpöytä, laatikoita ja mitähän vielä.

Ainii, siis nyt on maalattu myös yksi kappale keittiönpöytä!
Miehen sanoin: Ei se siitä voi hirveämmäksi tulla.


Pöytä ostettiin ennen Lintusen syntymää ja mahdollisimman halvalla. Siis halvin pöytä mikä kaupasta löytyi. Laatukin on tietysti sen mukainen. Oli vaan tuota muutakin ostettavaa silloin eikä mies suostunut ostamaan hinkumaani 50-luvun lommoista ruokapöytää kierrätyskeskuksesta. (Samaan hintaan) Tyhmää!

No nyt testataan, mitä tuollainen mahdollisimman ohuesta puulevystä tehty pöytä, joka on pinnoitettu ties millä, mahtaa sanoa kun siihen iskee maalit pintaan. Ehkä se menee pilalle ja vihdoinkin saan sen vanhan oikean puupöydän? No koska tämä yksilö on kuitenkin vallan käyttökelpoinen (eli pysyy pystyssä, sen voi pyyhkiä ja siinä voi myöskin ruokailla), niin säästämme ja yritämme ensin antaa sille uuden elämän. Ehkä se kestää taas muutaman vuoden?


Parvekettakin kerettiin suunnitella ja lueskella Tikkurilan esitteitä, HUOH! Mutta parvekkeen kasvihuoneesta tulee hieno! <3


Eikö oo muuten ruma lamppu?
Vai mikälie sarastusvalo.
 

Vanhasta trikoo-puserosta virkkasin eilen illalla lampulle "jalan". Ihana keltainen, mutta jo rumaksi nyppääntynyt pusero oli menossa roskiin kunnes luin Riuttala Old Schoolin Koukussa-postausta. Eihän sen kuteen tarvitse ostettua olla! Kangas-Aitan sivuilta ohjeita lukemaan ja koukku käteen.

Ja teippi-Lintunen lennähti kupuun.
 
Tuolla Kangas-Aitalla on muuten paljon kivoja virkkausohjeita ontelo-kuteelle esim. laukkuja, mattoja, koreja. Ilmaisia vieläpä! Virkattua mattoa olen miettinyt parvekkeelle (kierrätyskuteesta) ja Lintusen huoneeseen (ontelokuteesta, ei pölise niin paljon ja on tulee siistimpi jälki). Katsotaan nyt saanko ikinä aikaiseksi.


Luvussa muuten Parolan Aseman Katja Rinkisen Vintagen viemää!
Nam!
Rai-ruohot istutin vanhaan venäläiseen konjakkilasiin.
Työkaveri oli töissä istuttanut vanhoihin kahvikuppeihin, ihania!
Mut ei mulla ollu vanhoja kahvikuppeja. Oishan semmoisen voinut ostaakin kirpparilta, 
mutta miksi ostaa hetken roinaa?

iive
ps. Mikähän tää ihme violetti-villitys nyt on? Violettia ja keltaista? <3

Ja kuka se sanoikaan, etten mä sit kuitenkaan maalaa noita oransseja yöpöytiä vaikka ne ensin oli ihan YÖK!
Lööv.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Colors

Huomenna verikokeisiin, edessä 12h paasto ja televisiosta tulee jalkapallon Mestareiden Liigaa.
Lintunen on mennyt nukkumaan aivan mielettömän pitkän päivän jälkeen. Kuinka joku voikaan olla niin väsyttävä kun on kipeä? Jos minulla olisi kuumetta 38 astetta niin makaisin koomassa sängyssä, mutta ei Lintunen. Hän hyppii, ränkättää, vinkuu, on ihanakin, mutta raskas.

Päivän ulkoilu kierrätyskeskuksessa (josta mulle superlöytö! mut en kerro vielä mikä), Kodin ykkösessä ja K-Raudassa. Hehkeetä?


K-Raudasta kotiin mukaan maalia. Teknoksen värikartasta löytyi SE violetti, mitä Tikkurilalta en löytänyt. Neljännen tuolin väri jäi mietintämyssyyn.


Jakkarasta piti tulla musta. Jostain kumman syystä se sanoi minulle: Haluan olla violetti.

Sen jälkeen mietin voiko olla liian värikästä? Ehkä voi, mutta taidan kestää sen :)

weheartit: http://anthologymag.com/blog3/page/2/
Ihana keittiö!

weheartit: found on http://mila-loveology.blogspot.com/
Ihana olohuone!

weheartit: found on http://chapeuzinho.tumblr.com/post/17683323327
Täällä jotain jo liikaa vai liian vähän?

weheartit: found on http://entermyattic.blogspot.com/
Näistä väreistä pidän, puhdasta. Mies vierastaa eli ei meille.

weheartit: found on http://pinterest.com/pin/192388215301400205/
Meidän väripaletti? Kirkkaat värit, mutta edellisiin verrattuna hieman hmm... pastellit, murretut?
Mikä se oli se oikea termi?
Kaikki väriopin-tuntien opetukset on näköjään autuaasti unohdettu.

weheartit: found on http://www.luulla.com/product/2798/art-print-set-5-quot-by-5-quot---trees
Erilaista. Värit samat, mutta muotokieli herkempää.

Ja kaikkien näiden kuvien jälkeen tuumasin inhoavani työpöytääni NIIN paljon että...


Olen toiminnan nainen. Kaikki pöydältä pois, pitkin poikin, nyt ei aikailla!
Eikö olekin hirveä pöytä?
Voisiko tämä olla taas joskus kaunista?
Vaikea uskoa.

Siellä se nyt kuivuu ja haisee.
Katsotaan miten käy.
Pinnasta halusin tarkoituksella epätasaisen. Voi olla, että joudun vielä hiomaan, naarmuttamaan ja maalaamaan uudelleen. Sen näkee sitten huomenna.
Niin ja se todellakin on muuten vaaleanpunainen :O
Nyt ei sitten pariin päivään ommella, niskat kiittää.
Yksi hieronta kiitos!

iive

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Leimasinhysteriaa

Jonkin aikaa sitten tein kierrätyskeskuksesta (taas) muutaman löydön ja nyt ne ovat päässeet vihdoin käyttöön.

Fidasta löytyi ihana leimasinsetti.
One, Two, Three and Away Rubber Stamps R 347
By arrangement with Hart-Davis Educational
Philograph Publications Ltd


Vuosiluvuksi veikkailisin 1960-1979 välistä aikaa. Ihan vain pakkauksen ja kuvituksen perusteella. Google kertoi Hart-Davis Educationalin sekä Philograph Publications Ltd:n olleen kustantamoja ilmeisesti oppikirja / opetusalalla ja jos oikein ymmärsin on Philograph Publications nykyään nimeltään Philip&Tacey edelleen opetusmateriaali-alalla.

Kuva: The i.t.a. Association
Löysin myös eBaystä myynnissä olleita Philographin muita tuotteita. Onneksi ei ollut myytäviä tuotteita, sillä olisin ostanut.


Nyt leimasimet tuottavat kangasta, paljon kangasta. Painojälki on yllättävän hyvää, ei tietenkään tasaista, mutta tällaistahan tämä TSI on vai DIY?

Suosikkini on tuo hattupäinen hemmo nimeltänsä Billy Blue-hat. (Kaikilla leimasimilla on nimittäin oma nimi!) Harmittelen kissan ja koiran puuttumista, mutta eihän elämäkään ole täydellistä.


Mies ahkeroi taas lamppujen parissa. Olen saanut sen aivopestyä, hahaa! Vielä aikojen alussa en IKINÄ olisi saanut sitä virittelemään naarmuisia metallikuuppia keittiön kattoon.




Keittiö perhe-tee-iltapalan jälkeen.
Lamput juuri asennettuna, asetteluita vailla, mutta tuovat jo ihanaa tunnelmaa valaistessaan keittiön pöydän.
Ikkunan eteen tuli pelkkä johto ja lamppu taimia varten.
Kangasjohdot Claes Ohlsonilta.

Nyt vaan mietityttää, että minkäs väristä sit laitettais?
Ainakaan ruskean kuupan väri ei miellytä hirveästi ja onhan nuo maalipinnatkin aika huonossa kunnossa. No kesään asti on aikaa miettiä.

 Luvussa ihania juttuja...

iive

ps. Mekkotehdas arpoo uuden kirjan kunniaksi, käyhän katsomassa! Voit voittaa mekon!

arvonta täällä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Puolivartalojumi

Pään jyskytys ja selän jumitus on päätynyt siihen pisteeseen, että noin puolet musta on ollut koko päivän aivan puutunut. Oksettaa, väsyttää ja jyskyttää ja jaksettava vaan ois.
Päivän nukkumisen jälkeen olo oli vähän parempi, mutta iltaa kohden taas vain pahenee, joten suljen lamput, kaivan kaapista villasukat ja hissuttelen täällä yksinäni pimeässä valvoen, että mummuilla ja papoilla on kaikki hyvin.

Päivällä ihanan Lintusen kanssa palattiin mun lapsuuteen ja taiteiltiin Hama-helmillä. Oli hauskaa.






Meidän helmeillessä mies taiteili mun kirpparilampun kuosiinsa ja kun päästiin pääsiäisaskarteluiden pariin niin johan alkoi olla valoa :)


 Ja voi kuinka mun uusi rakas lamppu on ihana! 
Kierrätyskeskuksesta vanha Ariksen työpistevalaisin 3e.
Valaisimeen vaihdettiin vain maadoitettu pistoke ja se oli sen jälkeen täysin käyttökuntoinen.


 Pääsiäismunia silkkipaperipalleroista.
Lintunen sai omaan munaansa kulumaan silkkipaperia ja liimaa tuplat sen verran kuin minä.
Tämä on kyllä mun suosikkiaskartelua neidin kanssa tällä hetkellä.


Naapureillekin vähän pääsiäistunnelmaa.


Vielä ennen töihinlähtöä surautin itselleni uuden avaimenperän. Entinen kun hajosi tuusannuuskaksi.

iive