Sivut

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Amigurumi Heko kiti

Toisin kuin voisi luulla Heko kiti ei ole japania tai muuta itämaan kieltä, vaan hän on kaikkien tyttöjen ihanista ihanin Hello Kitty. Vielä jonkin aikaa sitten oikea nimi ei neidin suussa vielä vääntynyt ja niinpä minun mielessäni Hello Kitty onkin varmaan aina ja ikuisesti Heko kiti, vaikka se oikea nimi jo neidiltä luonnistuukin.

Äitee virkkasi jouluna isoäidinneliöitä ja koska virkkausinnostus iski, mutta peitonkaltaiseen superurakkaan ryhtyminen tuntui mahdottomalta, tuli mieleen söpöt amigurumit. Aivan loistavaa tekemistä tv:tä tai elokuvia katsellessa ja silloin kun sairauden vuoksi on ajatukset pitänyt saada johonkin muuhun kuin oman itsensä vatvomiseen.

Hello Kitty on vain niin suloinen, joten ei yhtään helpommasta voinut aloittaa.

 Mokoma Kitty on omasta päästä tehty. Neuvoa katsoin muiden kuvista ja opettelin netistä "magic-circlen".


 Käsissä ja jaloissa on neppikoneella laitetut nepit, joten Hello Kittyn voi laittaa vaikkapa jonnekin roikkumaan.

Virkkaamiseen ja väkräämiseen kului aikaa parin päivän verran, siinä rinnalla oli valmistumassa myös muutama muu söpöläinen.

 Ainut varsinainen "virhe" on siinä, että oikean Hello Kittyn pää EI ole pyöreä kuten omallani. Pääpalluroiden tekeminen siis vielä hieman hakusessa... Tästä puutteesta huolimatta oli neiti uudesta kaverista oikein innostunut.

 Amigurumit olivat aiemmin tuttuja vain Äiteen virkkaamasta mobilesta, joka roikkui neidin pinnasängyn päällä. Nyt ihanat ötökät ovat päätyneet leikkeihin huolimatta lukuisista yrityksistä pitää niitä esillä roikkumassa, jostain leikeistä tai lelulaatikosta ne sitten aina löytyvät. Näihin valokuviin sain kaivettua esiin muutaman söpöläisen.

 Sammakko

 Pupunen

 Tipunen

Mahtava askartelustudioni joka sisältää tarvikkeet lähinnä kaikkeen mahdolliseen ;D
Valmisteilla ovat Pupunen ja SydänNalle, jotka ovat viimeistelyä vaille valmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)