Sivut

lauantai 11. toukokuuta 2013

Sleeping day

Mitä parhain nukkumapäivä kyllä tänään!
Heräämisen jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut ja painuin kauppaan ostamaan kesäkukkia. Istuteltiin niitä isoihin ruukkuihin rappukäytävän oven eteen. Muutenkin nautittiin auringosta valkovuokkoja keräten ja talonyhtiön pihaa siistien. Eihän mun tarvitsisi täällä mitään tehdä ja laittaa kun ei oma piha kuitenkaan ole, mutta miksi en toisaalta laittaisi? Ilahduittaisi muita ja myös itseäni kauniilla asioilla. Lisäksi ihanaa oli olla ulkona monta tuntia, vaikka haravasta sainkin rakon käteen :(

 Syksyllä istutimme kivien ja pensaiden juurille sipulikukkia. Ensimmäiset kukkivat nyt <3
Ovat sen verran varjoisassa paikassa, missä on pitkään lunta että kauan saa näitä odottaa.

 Lapsena en itse saanut nauttia valkovuokkojen poimimisesta.
Oli suuri ihme että näitä edes missään näki!


Mitä mahtavinta äitienpäivää huomenna kaikille äideille! Elämässäni ei mitään niin ihanaa, kaunista ja tärkeää asiaa olekaan kuin olla äiti ja tytär.

Lapseni pieneni, syliini nukahdit linnunpoikani.
Mitä kertoisin Sinulle elämästä,
miten varustaisin tulevaisuuteen.
Antaisinko neuvoja,
varoittaisinko vaaroista.

Vain yhtä pyydän Sinulle lapseni,
lennä kauemmas,
lennä korkeammalle,
lennä rohkeammin.

Älä anna minun rajoitusteni rajoittaa Sinua,
Älä anna minun ahtauteni ahdistaa Sinua.

Sinut on luotu etsimään, erehtymään,
valloittamaan maailma.
Matkalle johon lähdet, minä en voi Sinua seurata.
vain rukouksissani voin saatella Sinua elämään.

Lähde lentoon lapseni, pää pilvissä mutta jalat maassa.

iive

6 kommenttia:

  1. Kaunista! Onneksi lintusen siivet on vielä aika pienet. Lentoonlähtöä on aikaa harjoitella.
    Mukavaa äitienpäivää tytär-rakas! Äitee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäisesti voi jo lentää vähän omia polkuja ja reviirikin laajenee äidistä kauemmas. Kohta se kulkee avain kaulassa ja mä saan huutaa sille parvekkeelta: - Syömään!
      :D

      Poista
  2. Täällä valkovuokkoja kasvaa vain yhdessä paikassa ja ne ovat rauhoitettuja. Niiden näkeminen on taianomaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on aivan taianomaista, sillä itsekin olen kasvanut seudulla missä niitä ei juurikaan nähnyt eikä todellakaan saanut poimia. Täällä näitä näkyy olevan yllinkyllin eikä poimimistakaan ole kielletty, tämä asia kyllä piti tarkistaa monta kertaa kun ei vieläkään oikein mene jakeluun ja tuntuu että tekisi vähän jotain pahuuksia ;) Mutta ihania kukkia ovat <3

      Poista
  3. Blogistani löytyisi sinulle tunnustus. :D

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)