Sivut

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Tossukaiset

Monessa blogissa olen ihastellut muiden tekemiä tossuja ja koska meidänkin neidin päivähoito-ura alkaa pian niin päätinpä minäkin kokeilla osaisinko moiset tehdä sillä nuo tossut ovat aikas kalliita! Ensimmäiset tossut (tai nämä on oikeastaan jo kolmannet, mutta ensimmäiset jotka päätyivät ihan valmiiksi asti) pyrin pitämään mahdollisimman yksinkertaisena eikä tuo materiaalin värikään nyt houkutellut hirmuisiin koristelusuorituksiin. 

Ennen kuin aloin tossuja edes tekemään kävin ostamassa Eurokankaasta tekonahkaa, mutta ensimmäistä tossua tehdessäni huomasin ettei tästä mitään tule, sillä seurasin Ohlenen ohjeita jotka oli tarkoitettu taasen nahkatossuihin ja tekonahka pitää huolitella (ainakin minun mielestäni). Niinpä seuraavan yrityksen materiaaliksi päätyi kaksi kirppikseltä hankittua nahkatakkia. Materiaalia olikin yllättävän vaikeata löytää, sillä oikein rutkukin nahkatakki saattoi maksaa jopa 10-20e!!! Nämä takit löytyivät kuitenkin todella edullisesti á 2e. Hinnasta johtuen ei värimaailmaa nyt oikein voinut valita, joten hieman mietityttää minkä vaatteiden kanssa näitä neidille laitan, sillä vaaleanpunainen (jota neidillä nyt jostain syystä tuppaa aika paljon olemaan) ei tossujen punasävyn kanssa sovi kyllä yhtään yhteen... no eiköhän sieltä vaatekaapista jotain kuitenkin löydy, sen verran täynnä se on.

Huomenna pääsen vasta näitä sovittamaan ihan jalkaan asti ja toivotaan että prototyyppien viat on nyt deletoitu :) ja että tossut sopivat mainiosti, sillä näitä tossuja en enää haluaisi tehdä uudestaan vaan mieli siintää jo ihan uusille urille...
Varsinaisesti tossujen tekeminen ei ollut todellakaan vaikeaa sitten kun pääsi materiaalin kanssa sinuiksi ja kaavat alkoivat taipua sopivaan muotoon. Uskon että seuraavat tossut valmistuvat 1/3 siitä ajasta kuin mitä näihin meni paitsi jos innostun kokeilemaan toista tossuohjetta... :)


Tossuja muissa osoitteissa:

2 kommenttia:

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)