Sivut

tiistai 7. helmikuuta 2012

Think in pink

Nukkekodin värimaailmaa tuli pohdittua kovasti. Googlen kuvahaku lauloi ja lopulta Tikkurilan värikarttojen kanssa päädyin hyvin kevyeen vaaleanpunaiseen. Värin nimi oli malvikki, mutta itselleni tulee mieleen ennemmin mansikkapehmis tai vaahtokarkki. Malvikki on googlen mukaan jonkin sortin kukka.


Nykyiset värikartat ovat kyllä aivan mielettömän hienoja!


Hopeaisella Taika-lasyyrilla tulee korostukset nukkekotiin mm. jalkalistoihin, ikkunanpuitteisiin sekä reunalistoihin.

Taika on kuin rakkaus.
Vaaleanpunainen oli niin hento, että sitä ei voinut sävyttää pieneen purkkiin. No nyt meillä on sitten litra vaaleanpunaista maalia... Maalaukseen siis päätyivät myös neidin pienet puujakkkarat, jotka olivat aiemmin ruman kellastuneen puunväriset yöks!


Kukkiakin piti ostaa sävysävyyn.
Väri on niin hento, ettei oikein valokuvasta edes sävyä erota.
Kovin on vaalea pienen neidin huone ja sekaisin niin kuin aina (tosin sekasotkut on piilotettu yläsänkyyn), eikä ikinä valmis...

 Nukkekoti tulee leikkihellan paikalle Ikean Trofast-lipaston päälle.
ikea.com
 Toivon, että tähän löytyy edelleen vihreitä ja vaaleanpunaisia laatikoita... 
muuten meidät hukka perii ;)

 Seinät ja sänky on aivan valloittavan ihanasti piirrelty lyijykynällä ja puuväreillä. Sänky onneksi lähtee puhtaaksi, seinä ei. Harkinnassa on seinäverhon hankkiminen kun ainakaan toistaiseksi tapetointiurakkaan ei kuulemma rueta. Samalla voisi hankkia kankaat päiväpeittoonkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)