Sivut

maanantai 8. lokakuuta 2012

Omppu-kerhotossut

Vaikka suunnitelmissa oli pitää taukoa "retroilusta" ja vähän söpöstellä ja vaikka söpöstely kankaatkin oli jo hankittu, halusi tämä omppupari ompelukoneesta ensimmäisenä ulos.
Olin jo unohtanut mokoman kankaan ja nyt se suorastaan hihkui haluavansa ommeltavaksi!

Kuvasin operaatiota pitkin matkaa, sillä vihdoin sain Marian ateljeen nahkatossukaavan ja ompeluohjeen muokattua kangastossulle sopivaksi! Tätä ei passaa nyt unohtaa :) Sillä näin kankaiset päiväkotitossut / kerhotossut syntyvät loppujen lopuksi aikamoisen nopeasti! Edellisten kangastossujen kanssa on tullut tehtyä aikalailla sovellettuja ratkaisuja pitkin matkaa, mutta nämä tossut syntyivät juuri niin kuin olin ajatellutkin, ilman mutkia matkassa!


Etukappaleen tein kaksinkertaisena ja toiselle puolelle ompelin napinlävet kuminauhaa varten.
Liimasin kappaleet kaksinkerroin liimaharson avulla (huom! ei napinläpikohtaa!)


*****

 Kantapääkappaleet tein myös kaksinkertaisena (yläosassa siis taitos).


Lisäsin saumanvarat sivulle ja kuminauhakujan aukon huolittelua varten.


Ompelin kaavan mukaiseen muotoon, tein kaarroksiin saksilla lovet, käänsin oikeinpäin.
Ylempi kappale siis jo käännetty ja silitetty. Alempi on vasta ommeltu.


Tossujen pohja on nahkaa. Kiiltävä puoli tulee sisälle ja ns. mokkapuoli (nurjapuoli?) ulospäin. Vaikka kiiltävä puoli olisi ulospäin nätimpi ja helpompi puhdistaa niin käytäntö on osoittanut tämän parhaimmaksi.
 Mokkapuolen ollessa sisäpuolella tossun jalkaan laittaminen on aikamoisen paljon hankalampaa.
Etukappale ommellaan ensin pohjaan kiinni.


Sen jälkeen ommellaan kantapääosa kiinni.
Verhonipsut ovat nahan kanssa ylivoimaisia nuppineulankorvikkeita!



Tässä vaiheessa on tossu hyvä kääntää oikeinpäin ja sovittaa käyttäjän jalkaan, sillä kokoa pystyy vielä passailemaan ainakin n. ½cm verran! Siis pienempään suuntaan :)

Sovituksen jälkeen ommellaan vielä toinen kierros, vahvistetaan saumakohdat edes-takaisin ompeleella ja leikataan saksilla ylimääräiset reunat pois.
Reunat voi myös siksakata, itse en sitä tee.

Kuminauha pujotetaan, mitataan sopivan pituiseksi, merkataan ompelukohta ja ommellaan kiinni toisiinsa.

Itse tykkään liuttaa kuminauhan ommelkohdan kantapääosan kuminauhakujan sisään.

Sitten vaan tossut ympäri oikeinpäin, muljutellaan saumat kohdalleen ja leikkimään!


Meidän leikkijä meni jo nukkumaan, joten tossut pääsevät lopulliseen käyttöön vasta huomenna aamulla. Josko sitä sitten vaikka poseerattaisiinkin!
♥ 
iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)