Sivut

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Colors


Tänään on pelattu värien kanssa :)
Sain viimein lisää tarraa ja jo kerkesin sitä hieman muutamaan paikkaan tunkea.




Päheet laatikot. Täytyy kuvata vielä nuo oikeat värit kunnon valossa ja vielä kun keksis mitä noihin kahteen laatikkoon vielä laittais. Mies on sitä mieltä, että tuo keltainen olisi voinut jäädä sinne seitkytluvulle. Kuten arvata saattaa, olen itse hieman toista mieltä.


Pottatarroja. Uskotteko, että niitä oli kiva rapsutella tuosta ovesta irti? No nyt ei tarvitse kun teippasin valkoisen alueen tuohon oveen. Se on sitten helppo irroittaa myöhemmin. Noista eläintarroista tulee kiva kokoelma sitten ajan kuluessa. Tästä ovesta on vain mahdoton saada kuvaa, ainakin illalla.



Aamulla

Ostin eilen Askartelupuoti Piasta kangasväriä (ja ehkä vähän muutakin). Tykkään asioida tuolla kun omistajana on nuori yksityisyrittäjä eikä ketju.


 Kankaanmaalausta kotikonstein. Eikä työtila ole ikinä tarpeeksi suuri.


Kankaaseen tulee vielä Eamesin keinutuoleja kelta-mustana ja ehkä jotain muutakin. Lopullisesta kankaasta tulee tyyny.



Ruokakin oli tänään värikästä.

Kaunokainen löytyi EkoCenteristä. Vielä harkinnassa teenkö sille jotain vai en. Muoviset vetimet vaihdoin mustiin metallisiin, korjasin rikkonaisen alalaatikon ja mies lyhensi jalat sekä lisäsi pohjiin kumitulpat, sillä lipaston paikka on wc:ssä. Toki säilytin ne vanhat vetimet. Ties mistä ne seuraavaksi löytyy, tosin tuskin tuona hirveänä ruskeana niin kuin nyt.

Seuraavaksi täytyy kehittää jokin hieno pyykkikoritsydeemi. Entiset (hirveät) muoviset eivät enää mahdu majailemaan tuonne.

Kauan meni kun etsin PUISTA lipastoa, vanhoja keittiön lastulevy / melamiini kaappeja olisi ollut vaikka kuinka paljon tarjolla. Hauskaa sinänsä, että melamiinihirvitykset maksoi 15-20 euroa ja tämä vain 8 euroa!

wikia.com

iive - ihan keltaisena-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)