Sivut

maanantai 8. marraskuuta 2010

Pussi-idea

Neitokainen on jo useamman päivän leikkinyt pakastepussilla eli siis kerännyt pieneen pussiin legoja yms. muita leluja. On se kurja elämä lapsella kun pitää pakastepussilla leikkiä ;D

Pikainspiraationa syntyi pikkuinen kassi neidille leikkeihin. 



Kankaaksi valikoitui minun vanhan tilkkutäkkini kolme tilkkua. Tilkut on aikoinaan painanut, joko mun Mumu tai Äitee, en nyt muista kumpi. Puolet tilkkutäkistä on kuitenkin edelleen tallessa, loput on syönyt aika :(


Kassin pohjasta löytyy se pieni "twisti" eli läpinäkyvä pohja, mistä voikin tsiigailla minkähänlaisia aarteita sitä onkaan tällä kertaa kassiin eksynyt! Pohja on vaunujen käyttämättömästä sadesuojasta. Mikä on yksi maailman turhimmista ja epäkäytännöllisimmistä keksinnöistä mihin olen törmännyt! Teki vaunuista hengittämättömän muovipussin ja ei edes pitänyt niitä kuivana. No eiköhän tällekin materiaalille käyttöä löydy. Suunnitelmissa on mm. kurasuoja kenkien kohdalle rattaisiin ja autoon.


Kassiin tuli kolme hihnaa, laukun saa myös olalle tai kaulaan roikkumaan.

3 kommenttia:

  1. Mummin painamia kuvioita ovat. Mummi kävi kursseja kurssin jälkeen... siis satoja. Nämä ovat kankaanpainokurssilta ehkä Kankaanpäästä vuodelta n. 1982. Melkeen antiikkia, ainakin retroo, vai vintagea!? Terv. Äitee

    VastaaPoista
  2. Hei, nämähän ovat Sanna-tädin tuotoksia muistaakseni 70-luvun lopulta. Sain tehdä hienot (?!) piirrokset, jotka äiti (siis Mummi) muokkaas sabluunoiksi. Yhdessä sit painettiin kankaalle. Ja nyt ovat sinun aarteita, saattais löytyä jostain komeron kätköistä meiltä lisää. Ihanat pussukat tuli!! T. Iso T

    VastaaPoista
  3. Ihan älyttömästi tykkään kyl tuosta printistä, joten kiitos vaan Iso T :) Ja jos löytyy lisää niin mulle kyllä kelpaa!
    Joskus aikoinaan siis mulla on ollut näistä tilkkupeitto ja se oli aivan ihana. Reikiintyi vaan joistakin kohti jne. mutta nyt sitten muuhun käyttöön. Ja kyllä neiti on tykännytkin kassia roikottaa ja varsinkin pohja on ihan ihmetys!

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)