Sivut

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pantteri se olla pitää

Joulua ennen ostin alennusmyynnistä sinisen takin kultaisilla vetoketjuilla. Eikä tällaiseen takkiin löytynyt kaapista yhtään sopivaa pipoa. Sellainen oli siis tehtävä.


Resorin tein kaksinkertaisena eli neuloin noin 20cm joustinneuletta ja sitten käänsin sen kaksinkerroin ja poimin silmukat aloitusreunasta mukaan (olikohan nyt tarpeeksi epäselvästi ilmaistu, mutta kun en oikein tiedä kuinka tämän edes selittäisin). Pantterikuvio löytyi Pinterestin avulla Tricksy Knitteristä. En kyllä tosiaankaan tiedä miksi tämän mallin nimi on Reindeer? Ei tuosta kyllä poroa saa millään?
Langat on Dropsin CottonMerinoa. Dropsin edustushan Jyväskylästä loppui täysin, joten RiikkaPiikasta piti käydä joululomalla lankoja hankkimassa.
Syyskuussa aloitin viljattoman ruokavalion, nyt jonkin verran olen käyttänyt gluteenittomia tuotteita. Allerginen/atooppinen iho alkoi parantua silmissä melkein heti viljojen poisjättämisen jälkeen ja käsityöinnostuksellehan tämä on vain hyvä asia, sillä villa ei enää kutita niin kuin ennen kun ihossa ei ole enää jatkuva tulehdus/allergiatila päällä! WHUHUU!




Lintusen pipon neuloin jo alkusyksystä, mutta on makoillut pakkaskelien puutteessa laatikossa. Tänään pakkasen paukkuessa oli hyvä testata tämä Dropsin Cloud-uutuuslangasta neulottu pipo. Lankaahan mainostetaan ettei se kutittaisi ja ainakin tässä taloudessa ei ole kutituksia tullut vaikka herkkähipiäistä porukkaa siis ollaan molemmat. Mallina iki-ihana ilmaismalli Capucine Ravelrysta.
Sen verran kevyttä tämä puhallettu lanka on että tässä mallissa pipo herkästi hyppää pois päästä ilman kypärämyssyä, joten nauhat lisätään ainakin ja kenties pieni vuorikin kun Lintunen inhoaa kypärämyssyjä.

iive

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)